tiistai 18. kesäkuuta 2013

Bling Bling Skirt

Tänään on ollut jotenkin outo päivä. En löytänyt yhtään eväsrasiaa, joten päätinkin napata mun kanakasvishässäkkäni mukaan suoraan lautasessa. Kiepsautin ympärille muovipussin ja iskin sen pyöräni koriin. Mulla oli siellä mukana myös haarukka. Se kolisi mukavasti, kun pyöräilin tietöiden vallassa olevia katuja. Tavallaan olin ylpeä kekseliäisyydestäni, vaikka piilotinkin läpinäkymättömän muovipussin jääkaappiin, niin ettei kukaan vain ehtinyt nähdä. Ja nyt kerron tästä niin tärkeästä episodista julkisessa blogissani. Outoa tosissaan. 

Ilmakin on ollut hyvin kummallinen. Vettä satoi kuin saavista kaatamalla ja silti oli niin kaunista. Auringonsäteet heijastuivat niistä kaikista miljoonista pisaroista luoden upean valoleikin. Taivaalla näkyi myös yksi selkeimpiä sateenkaaria, joita olen ikinä nähnyt. Uskottelen ainakin, että se tuo mulle onnea. Aivastin nimittäin kaksi kertaa ja se tarkottaa aina pahaa. Kun aivastan, lasken mielessäni rimpsua hyvää, pahaa, rakkautta, rahaa. Kertoo ehkä jotain mun kieroutuneesta prinsessamaailmankuvastani, että vaikka olisin kuinka rahaton opiskelija yritän aina aivastaa kolmesti. 

nahkatakki & korut - hm / hame - vero moda / kengät - zara / laukku - furla

Asukuvat ovat peräisin lauantaisista synttärijuhlinnoista. Hame oli mun pikkujouluhankintojani ja jouduin kuromaan sen päälleni vyöllä. Hyvin toimi, kunnes ystäväni nosti mut tanssilattialla kohti kattoa suorille käsille. Tai näin se ainakin mun mielikuvissani meni.

<3:Khaija

9 kommenttia:

  1. Tosi kiva asu :> Sun hiukset näyttää jotenkin supermakeilta näissä kuvissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse haaveilen kyllä suuresti taas vaaleista hiuksista :-D Mutta ovathan nämäkin kyllä superkivat!

      Poista
  2. Mä olin jo kokonaan unohtanut ton aivastelulorun! Muistelisin tosin, että aina tuli vain pahaa, vaikka kuinka yritin aivastaa vielä kolmannen kerran... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha mä en ikinä pääse tosta varmaan yli. Se on ihan must juttu joka kerta kun aivastelen! :-D Fiksuja juttuja. Mä onnistun yllättävän usein aivastamaan kolmesti!

      Poista
  3. ihana asu! löysin itse tuon saman hameen jokin aika sitten kirpparilta ja on pakko kyllä itsekin nyt yhdistää se bikertakkiin, sen verran toimivalta yhdistelmältä näyttää :)

    VastaaPoista